Koreografi Sara Hirn - Kuule minä sävellän

Tavoitteena oli osallistaa tanssivia nuoria tekemän yhteistyötä nuorten säveltäjien kanssa ja tuoda Musiikkitalon lavalle henkäys nuorta energiaa ja tanssin riemua. Tanssijat saivat tehdä omatoimisesti koreografioita omiin soolo- ja pienryhmäosuuksiinsa sekä vapaavalintaisesti joko improvisoida tai osittain suunnitella omia osuuksiaan myös ryhmäosioissa. Koreografin tehtävä oli koordinoida teoksen tanssillinen ja rakenteellinen sisältö, tehdä päätökset kokonaisuuteen liittyen, harjoituttaa tanssijat ja luoda yhteiset koreografiset osuudet.

Koreografisen prosessin alkumetrit

Prosessin ja teoksen suunnittelu alkoi noin 10 kuukautta ennen esityksen näytöspäivää. Koska koulujen loma-aika lähestyi nopeasti, päätettiin ottaa yhteyttä jo olemassa oleviin tanssikouluihin ja nuorisoryhmiin.

Haasteena oli kunnianhimoiset tavoitteet luoda monimuotoinen ja korkeatasoinen teos, jossa nuoret olisivat keskiössä eivätkä jäisi ammattimuusikoiden varjoon varsinaisessa esityksessä. Resursseja pitkään ja intensiiviseen harjoituskauteen ei ollut, joten yhteistyöhön kutsuttiin jo aktiivisesti tanssia harrastavia ryhmiä.

Ajatuksia tulevaisuuden hankkeita valmisteleville

Suunnittelu- ja rekrytointivaiheessa kannattaa käyttää aikaa keskusteluun: minkälaista yleisötyötä halutaan tehdä, ketä se palvelee ja mitkä ovat prosessin ja lopputuloksen tavoitteet. Kuinka paljon uskalletaan luottaa prosessin kulkuun ja sen merkitykseen? Tällä tarkoitan, että jos tämänkaltaiseen yleisötyöhön osallistuvia henkilöitä osallistetaan ja halutaan heidän luovan sisällöt ja taiteellisen prosessin, täytyy myös varautua, että lopputulos pitää hyväksyä vaikka se ei ole välttämättä sama kuin taiteellisen työryhmän tai tuottajan näkemys.

Näkemyksiä prosessista yleisötyön kulmasta

Alkusuunnittelu sujui hyvin, mutta prosessin loppuvaiheilla huomattiin näkemyseroja yleisötyön tehtävästä, kohderyhmästä eli keitä varten sitä tehdään: yleisötyöhön osallistuvia vai palveleeko se joitain muita tarkoituksia tai kohderyhmiä? Jos esimerkiksi lapsia ja nuoria halutaan osallistaa koko prosessin ajan, on tärkeätä huomioida se myös tuottajatahon perinteissä ja toimintamalleissa, joissa joudutaan mahdollisesti joustamaan ja tekemään kompromisseja, jotta yleisötyöhön osallistuvat esiintyjät kokisivat itsensä yhdenvertaisiksi ja arvostetuiksi koko prosessin keston ajan. Tärkeätä on, että teoksen kokemattomimmat ja nuorimmat osallistujat priorisoidaan, kun suunnitellaan uusiin asioihin tottumista kuten valot, esiintymisasut, lavan koko, lavaharjoitus- ja odotusajat.

Perinteinen hierarkia ei aina sovellu parhaiten monimuotoisen yleisötyön lähtökohdaksi. Jos ajatuksena ja tavoitteena on, että ulkopuolelta tulevat esiintyjät tai teokseen osallistuvat pääsevät mukaan ja tutustumaan esimerkiksi sinfoniaorkesterin työtapoihin, pitää tämä ilmaista selkeästi heti alusta lähtien. On väärin luoda illuusiota yhdenvertaisesta ja osallistavasta tekemisestä, jos sitä ei ole suunniteltu toteutettavaksi.

Monimuotoinen yleisötyö on ehdottomasti kannustettavaa. Eri toimintakulttuureissa on erilaisia näkemyksiä, kokemuksia ja tulkintoja yleisötyöstä ja siitä, miten sitä toteutetaan. Kun erilaisia toimijoita törmäytetään, annetaan mahdollisuus synnyttää jotakin uutta jollekin uudelle ja voidaan toteuttaa ja saavuttaa hienoja lopputuloksia. Prosessi helpottuu huomattavasti. Jos heti alussa selvennetään terminologia ja sanat, mitä eri tekijät tai ihmiset milläkin termillä käytännössä tarkoittavat, prosessi helpottuu huomattavasti.

Tanssiharjoitukset ja ryhmät

Tanssijoiden harjoitukset Sammon taonta -teokselle keskittyivät tanssijoiden omissa kouluissaan tapahtuvan tanssinopetuksen tunneille tai olemassa olevan tanssiryhmän viikoittaisille harjoitustunneille. Osallistujien määrä vaihteli prosessin eri vaiheissa ja lopulta lavalla esiintyi 49 7–17-vuotiasta tanssin harrastajaa. Harjoituksissa olivat koreografin lisäksi tanssijoiden omat ohjaajat avustamassa.

Varsinaisia harjoitustunteja jokaista tanssijaa kohden kertyi noin 40 tuntia. Lisäksi moni tanssijoista käytti vapaa-aikaansa oman koreografiansa luomistyöhön ja harjoitteluun.

Toisaalta harjoitusaikataulun suunnittelua helpotti koulun ja tanssiryhmän jo olemassa olevat harjoitusajat. Samalla se kuitenkin myös asetti haasteita sen suhteen, mitä tanssijoilta saattoi vaatia koulun tai tanssiharjoitusten ulkopuolella.

Koulu- ja tanssiryhmien jo olemassa oleva ryhmädynamiikka vaikutti osaltaan harjoitusten kulkuun ja nuorten aktiivisuuteen harjoituksissa. Myös nuorten motivoiminen pakolliseen koulutyöhön tuotti omanlaisiaan haasteita. Jos tanssijat olisivat hakeneet prosessiin mukaan omasta kiinnostuksestaan, olisi motivaatio ja harjoitusten tekemisen laatu varmasti parantunut. Haasteita olisi silloin aiheuttanut suuren ryhmän harjoitusten aikatauluttaminen sekä nuorten jaksaminen koulun ja muiden harrastusten lisäksi.

Käytännössä tanssijat muodostivat kolme erillistä harjoitusryhmää, joissa jokaisessa oli 10–25 osallistujaa. Vasta Musiikkitalolla esitysviikolla järjestetyissä pääharjoituksissa ryhmät yhdistettiin ja saatiin kuva kokonaisuudesta. Kokonaisuuden ja oman roolin hahmottaminen teoksessa olikin haastavaa suurimmalle osalle tanssijoista. Sekavan oloinen kokonaisuus ja uuden tyylinen tapa muodostaa kokonaisuus irrallisista ja monenlaisista osista koettiin tanssijoiden keskuudessa haasteelliseksi mutta innostavaksi.

Luomisprosessi ja teoksen rakenne

Koreografian luominen perustui pääosin tanssijoiden omaan luovaan työhön ja koreografiaan. Yllättävän monelle nuorelle vapaa ilmaisu sekä oman liikkeen ja koreografian luominen tuotti vaikeuksia. Koreografian pohjana käytettiin nuorten säveltäjien antamia mielikuvia ja teemoja.

Tunneilla tanssijoiden ohjaajat teettivät runsaasti improvisaatioon pohjautuvia harjoitteita, joiden pohjalta rakennettiin yhdessä kokonaisuuksia. Koreografin päätehtäväksi muodostui kokonaisuuden hahmottaminen, eri osioiden yhteensovittaminen ja suuren ryhmän koordinointi.

Päätös antaa nuorten tehdä omaa koreografiaa tuli osittain ajatuksesta osallistaa ja aktivoida ja rohkaista nuoria tanssijoita tekemään itse mahdollisimman paljon. Lisäksi tanssijoiden erilaisten tanssityylien ja tekniikoiden eroavaisuudet sekä ikä- ja tasoerot taidoissa vaikuttivat päätökseen koostaa teos monista erilaisista elementeistä ja hetkistä.

Koreografilta vaati kärsivällisyyttä antaa osallistujille aikaa ja uskoa siihen, että asioista tulee valmiita myös nuorten ja lasten ohjatessa omaa toimintaansa. Moni tanssin harrastaja on yleensä tottunut esittämään opettajiensa tai muiden aikuisten tekemiä koreografioita. Oman teoksen esittämisen moni koki erittäin mieluisaksi vaikkakin jännittäväksi.

Tanssijat saivat valita oman osuutensa laajuuden teoksessa. Vaihtoehtoina oli joko olla mukana ainoastaan isoissa ryhmäkohtauksissa, tehdä oma ryhmäkoreografia tai luoda soolo. Näiden päätösten teko kesti yllättävän pitkään. Alkuun solisteja oli vain muutama, mutta vajaa kuukausi ennen esitystä sooloja, duoja ja pienryhmäesityksiä olikin jo yli kymmenen.

Luomisen tuskasta ja jännityksestä huolimatta esityksessä näkyi hyvin nuorten kädenjälki, persoonallisuus ja helppous omassa tekemisessä. Tähän varmaankin vaikutti se, että he saivat tehdä omat koreografiat, jotka ovat mahdollisesti nuorelle tanssijalle helpompi tulkita kuin aikuisten antamat valmiit koreografiansa.

Omien osuuksien lisäksi teokseen oli rakennettu sooloista koostuva matka lavan poikki, mikä esitteli illan aluksi kaikki tanssijat. Lisäksi oli yksi yhteinen koreografia Sammon taonnasta sekä lopun kooste, mikä toi koko ryhmän yhtäaikaisesti lavalle yhdessä orkesterin kanssa.

Elämyksiä ja onnellinen loppu

Vaikka harjoituskauden aikana osa tanssijoista oli vieraillut Musiikkitalossa ja teoksen mittasuhteista oli heille kerrottu, varsinainen oivallus ison salin koosta, muusikoiden ja yleisön määrästä realisoitui vasta valmistavissa harjoituksissa esitysviikolla. Esiintymisillan lähestyminen, esitystilassa harjoittelu sekä teoksen kokonaisuuden oivaltaminen kasvattivat tanssijoiden motivaatiota ja innostusta. Hedelmällistä oli nuorten tutustuminen toisiinsa ja yhdessä tekeminen. Tämä tapahtui projektin loppuvaiheessa, kun pääsimme harjoittelemaan yhdessä isoissa tiloissa. Hienoa oli huomata, että esiintymispäivänä nuoret olivat tutustuneet toisiinsa, kannustivat ja tukivat toisiaan ja nauttivat esiintymisestä sekä yhdessä vietetystä ajasta lavan ulkopuolella.

Eri taidealojen ja tyylilajien törmäyttäminen on erittäin mielenkiintoista, madaltaa kynnystä tutustua eri taiteenaloihin ja antaa uudenlaisia työkaluja ja näkemyksiä myös omaan tekemiseen. Vaikka prosessin aikana saattoi välillä syntyä toimintatapojen ja näkemyksien kannalta erimielisyyksiä, oli lopputulos ja projektissa mukana olleiden tanssijoiden ja ohjaajien kokemukset projektista erittäin positiivisia ja mieleenpainuvia.

Teksti: Sara Hirn